HOX!!

"Jälkipuintia ja pikkasen BEACHia!!", "Blantyre-Kambalame" ja "Kambalame-pieni lintu" - teksteissä UUSIA KUVIA!!

Kambalame- pieni lintu

Aika lentää. On ihan ihmeellistä kuinka aika oikeesti vaan hujahtaa niin nopeesti. Aktion alussa tuntu siltä kun olis tosi pitkä aika edessä, mutta nyt näin aktion lopussa tuntuu siltä kun vasta oltais oltu Suomessa ja pakattu meiän tavaroita matkaa varten.. Mihin tää kaikki aika on oikein hukkunu?? Pieni kertaus ei olis varmaa pahitteeks. Eli eka siis saavuttii Lilongwen pääkaupunkii, jossa yövyttii pari yötä, tutustuen hieman kulttuuriin. Sen jälkeen matkustettiin Karongaan, koettii elämämme kauheimmat bussimatkat ja maanjäristykset.. Evakuoiduttiin Mzuzuun ja päästii nauttimaan ilmastosta joka oli samanlainen Suomen kesän kanssa.. Käytiin sairaalassa, orpokodeissa, tehtiin ystäviä paikallisista korunmyyjistä, kaivettiin roskakuoppaa maahan, tasoitettiin pihaa, vieariltiin seurakunnissa.. Ja käytiin pari kertaa Nkhata Bayn upealla rannalla, nauttien uimisesta, hedelmistä ja trooppisesta luonnosta. Sitten matkattiin Blantyreen, jossa kohdattiin ongelmia ministryn ja majoituksen suhteen, mutta lopulta tavattiin paikalliset Missionuoret jotka oli hyvin avuliaita ja sitten päästiin tekemään työtä lasten kanssa. Sitten pääsimme Kambalameen..Tuo ihana perinteinen afrikkalainen kylä jonka keskelle on suomalaisen One Way Missionin ansiosta noussut klinikka ja orpokoti, jotka työllistävät paikallisia kyläläisiä. Kerrottiinko me jo Kambalamesta..?
Se on kylä Phalmobe- nimisellä alueella, Nkhulamben laaksossa, Mosambikin rajan vieressä. Kambalame on hyvin perinteinen kylä, kyläpäälikköinen, savi- ja tiilimajoineen, moninen lapsineen.. Upea mesta. One Way Mission on tehnyt siellä tosi hyvää työtä, rakennuttaen ensin klinikan, opettaen paikallisia mm. työskentelemään apteekissa, hoitamaan haavoja ja antamaan injektioita. Klinikalla työskentelee tällä hetkellä myös medical assistant- joka on jostain lääkärin ja sairaanhoitajan väliltä, sekä sairaanhoitaja, joiden tehtäviin kuuluu tavata potilaat, "tulkita" sairaudet, määrätä lääkitys ja tehdä vaativammat toimenpiteet. Me tytöt pääasiassa ollaan saatu olla auttamassa klinikalla. Johanna on ollut monta päivää laborantin mukana, tehden mm. hemoglobiini- testauksia, raskaustestejä naisille, tutkien virstanäytteitä jne. Mari ja Johanna on välilläö ollu medical assistantin mukana, mittaillen lämpöä, mitaten verenpainetta. Tinni on ollu aina välillä sairaanhoitajan kanssa ja jokainen meistä tytöistä on oppinu ainakin tunnistamaan malarian oireet ja.. Onpa sitä tullu joillekin määrättyä siihen myös lääkeetkin. :) Kaikki tytöt on myös olleet mukana injetkio- huoneessa, Johanna ja Mari pääasiassa sekoittaen tarvittavia lääkeseoksia ja Tinni pistäen "Jackson pa thako", eli injektio peppuun. Marikin on muutamia kertoja pistänyt. Tinni on muutaman kerran avustanut haavanhoidoissa.. Ja sanottakoon että se on saanu aina mahassa pyörimään.. Aina kun ei ole ollut puudutusainetta taikka se ei ole tehonnut, kipu lapsilla on ollut siis valtava. Aina päivät klinikalla ei ole mitään helpoimpia, näkee niin paljon pahoja haavoja, pitkälle edenneitä malarioita tai muita sairauksia.. Ensimmäisenä päivänä kun Mari oli medical assistantin mukana, klinikalle tuli hyvin pieni vauva jolla oli malaria. Malaria oli edennyt pitkälle, hemoglobiini tippui ja muutenkin elintoiminnot alkoivat heikentyä. Mari lähti medical assistantin mukaan pitkälle automatkalle kohden sairaalaa.. Tie oli hyvin huonossa kunnossa ja aikaa oli liian vähän. Vauva menehtyi. Päivät klinikalla sisältävät siis naurun lisäksi myös itkua ja karvaita kyyneliä.
Sami on pääasiassa ollut rakennustyömaalla. One Way on rakentamassa uutta kotia Mariannelle ja Macille, jotka ovat siis suomalais- malawilais pariskunta jotka johtavat työtä Kambalamessa. Samaan aikaan rakennetaan myös missio- taloa, jossa käsittääkseni tullaan majoittamaan lähetystiimejä. Sami on saanut olla rakentamassa missio- taloa.. Ja tytöt on kateellisia kun Samppari ruskettuu niin hyvin ulkohommissa. Tyttöjen ollessa kipeinä Blantyressä, Sami sai myös osallistua kuukausittaiseen maissinjakoon orvoille. One Waylla on siis myös kummi-projekti, jossa orvoille on hommattu kummit Suomesta, jotka laittavat joka kuukausi tietyn summan rahaa kummilapselleen. Raha ei mene suoraan lapsille, mutta se käytetään lyhentämättömänä lasten hyväksi ostaen heille mm. maissia ja joskus vilttejä, joskus moskiittoverkkoja, milloin mikäkin on tarpeellista. Sami sai siis osallistua hyvin mielenkiintoiseen tapahtumaan kun noin pari sataa orpoa/ huoltajat saapuivat paikalle ja maissi punnittiin ja jokaiselle jaettiin oma osuus.
Taidettiin viime blogitekstissä mainita että ollaan myös oltu pitämässä orpokokouksia eri kylissä. Eli ollaan tavattu niitä orpoja jotka ovat mukana tuossa kummiohjelmassa, vierailtu eri kylillä ja opetettu Nooasta ja arkista, laulettu, pelailtu.. :) Ja ollaan parissa koulussakin viierailtu.. Toisessa koulussa oli 800 oppilasta ja 7 opettajaa!!! Toisessa 700 oppilasta ja kahdeksan opettajaa! Tarve on siis suuri! Toisessa koulussa ekalla luokalla oli 200 oppilasta, luokkahuone oikein pursusi koska oli niin täynnä!! Kun kävimme sitten katsomassa kuudes- luokkaa, oli oppilaita jäljellä enää 22. Monet lopettavat koulun ajatellen että voivat elää ilman koulua.. Koska pystyvät tekemään työtä, niin miksi käydä koulussa? 200 oppilaan luokassa ei myöskään oikein pysty huomioimaan yksilöitä, pitämään kuria eikä huomaamaan niitä jotka saattaisivat olla lahjakkaita. Opettajista on huutava pula! Kenties tämä kolahti jonkun sydämeen..? Mitä jos sä voisit olla lähetystyöntekijä opettaja Malawissa tai muualla maailmassa missä on suuri pula opettajista..? No pressure.. :D
Nyt ollaan oltu tämä viikko Blantyressa, vieraillen.. Orpokodissa?? Ei olla oikei varmoja mikä se oli, koska lapset ei asunu siellä, mutta oli kumminki orpoi ja..No, oli mikä oli. Toinen paikka missä vierailtii oli "Kwacha vision peoples care".. Paikka missä nuoret kokoontu, teki draamoja ja lauluja liittyen HIV/AIDSiin ja jotka sitte käy kylissä ja kouluissa opettamassa aiheesta. HIV/AIDS on iso ongelma täällä.. Malawissa on n. 13.1 miljoona ihmistä ja noin 15-20% elää HIV:n tai AIDSin kanssa. Suomessa vastaava luku on n. 0.05%. Orpoja täällä on 1-2 miljoonaa.. Pidetäänhän tää mesta siis rukouksissa?
Me tullaan päivittämään blogia Suomeen tulon jälkeen, ainakin kuvia lisäillen.. Joten käykää katsomassa, voitte saada lisää rukousaiheita esirukoushetkiinne.. Me tullaan Suomeen 22 tätä kuuta.. Ensin ollaan Vantaalla, sitten Tampereella, siitä Perheniemeen, Jyväskylään, Joensuuhun ja lopulta Rovaniemelle, jossa me vietetään koulumme viimeinen viikko ja lopulta vamistutaan.. No, opetuslapsiksi jotka jatkavat opetuslapseutumistaan..? Pitäkää meidät rukouksissa!!

Blantyre- Kambalame

(Luethan ensin alla olevan tekstin, sama lahetyspaiva)


Blantyressä kerkesimme olemaan viikon verran. Alkuun siellä olo tuntui hirveän turhauttavalta, sillä kierrellessämme eri paikoissa kysymässä josko voisimme vapaaehtoisina auttaa, niin ihmiset kyllä avasivat ovia meille toivoen meidän tukevan rahallisesti, mutta eivät kumminkaan halunneet tehdä muuta työtä kanssamme. Alku oli siis hieman stressaava ja kyllä se ärsytti kun heti ajateltiin että me vaan annettaisiin rahaa. Mutta sitten tapasimme paikallisen YWAMin yhden työntekijöistä ja hän oli hyvin avualias ja valmis ottamaan meitä mukaansa eri kyliin tekemään työtä kanssaan. Sitten tapasimme erään pastorin joka lupasi järjestää meille parille viikolle ohjelmaa aktion loppuun ja sitten vielä pari etelä-afrikkalaista ehdotti että voisimme mennä heidän työmuotoonsa mukaan.. Eli jos alkuaktio oli hankala ministryn suhteen, niin loppuaktio tulisi olemaan helppo senkin sijasta.
Menimme Blantyressa pariin otteeseen tekemään tytöä lasten parissa. Teimme yhdessä näytelmän Nooan arkista mihin oli helppo ottaa lapsia mukaan. Sitä saimme sitten kertoa lapsille ja myös pelailla ja laulaa heidän kanssaan. Toisessa kokouksessa oli yli 100 lasta ja kun lähdimme kävelemään pelikentälle, niin joukko triplaantui hyvin nopeassa tahdissa!! Päätimme kokeilla polttopallon pelaamista, jotta kaikki pääsisivät osallistumaan.. Muuten hyvä, mutta lapset halusivat pysyä rinkin sisällä vaikka pallo heihin osuikin. Joten leikki kesti ERITTÄIN pitkään. Kaikilla oli kumminkin kivaa ja sehän oli se pääasia.
Saimme jatkaa Nooan arkkia myös Kambalame-kylässä, jonne menimme Blantyren jälkeen. Olemme nyt siis Kambalamessa, jossa suomalainen One Way Mission on aloittanut työnsä päälle neljä vuotta sitten. Asustamme juuri valmistuneessa orpokodissa, jossa ei ole vielä ole muita asukkaita. Vieressämme on klinikka, jossa me tytöt ollaan saatu olla erilaisissa hommissa. Viereen on myös rakentumassa MISSIO- talo ja Samppari on saanu siellä olla auttelemassa!! Täytyy sanoa kyllä että meillä on ihan mahtava poppoo täällä Malawissa, jokaisen taidot ja kyvyt pääsee käyttöön!! Tärkeimpiä juttuja meillä on varmaan ihan vaan se et autellaan muita ja saadaa jutella paikallisten kanssa.. Päivät täällä on kyllä ihan työntäyteisiä, mutta kaikki työ mitä tehdään, tehdään yhdessä paikallisten kanssa. Illat pimenee ennen seiskaa ja sillon on jo ihan sellanen olo et tekee mieli mennä nukkumaan.
Olemme myös lähes päivittäin kierrelleet lähikylissä pitäen orpokokouksia, jossa niitä Nooan arkki- näytelmiä ollaan jatkettu. Ollaan myös pelailtu pallopelejä lasten kanssa, tosin tuntuu että ohjeet ei oikein mene perille vaikka ovatkin tulkattuja..? Olisiko syy tulkeissa vai ollaanko me vaan epäselviä?? :D
Ollaan täällä kyllä hieman kipeiltykkin.. Aktion alussa naurettiin että pitäis ottaa jokaisesta haavasta ja vammasta kuvat, mutta ei sitten alettu niin tekemään.. Kai niitä olis jo kertyny aika monia? Samin kädet on ihan naarmuilla (en tiedä syytä) ja Mari linkkaa jalkaa (siihen tiedän syyn, vesisota Samin kanssa.. Mitä opimme tästä? ÄLÄ KOSTA!!) Mahaongelmat kuuluu Afrikkaan.. Ja Tinni sairastui toissapäivänä Malariaan.. No, onneks ollaa kaikki Jumalan käsissä. :) Ei pelkoa siis.
Ensi kerralla lisää klinikasta ja rakennustyömaasta.. Nyt loppuu läppärissä AKKU!!! Jaiks.

Jalkipuintia ja pikkasen BEACHia!!

Malawissa aika on kulunut todella nopeasti, yli puolet on jo takana. Olemme päässet kokemaan ja näkemään paljon erilaisia asioita. Ollaan saatu huomata kuinka Jumala on meitä siunannu ja johdattanu armollaan. Meitä kävi jututtamassa eräs nainen Sambian YWAMin member caresta, halusi vaan tsekata miten kukakin voi maanjäristysten jälkeen ja se olikin hirmu hyvä juttu. Nyt tiimi voikin jo paljon paremmin. Paljon maanjäristys kumminkin on meitä opettanu ja kasvattanu, ensinnäkin siinä suhteessa että pitäis aina kääntää katse Jeesukseen, mutta myös nyt kun Haitissa on ollut isompi maanjäristys, niin on ees vähän pystyny ymmärtämään sitä tilanneta ja sen vakavuutta ja ollaa omalta osaltamme rukoiltu heidän puolestaan. Meistä jokainen voi todellakin tehdä oman osansa, me ei haluta olla enää niitä jotka vaan katsoo tollasia kauheita uutisia telkkarista ja jatkaa ku mitää ei ois tapahtunu, vaan halutaa olla mukana jotenki auttamassa, tapahtui se sitten fyysisesti paikan päälle menemisellä ja siellä auttamalla, taikka sitten kotisohvalla rukoillen, miten ikinä Herra johdattaakin tekemään. Voisin sanoa et tää on ollu hyvin sydämen silmiä avaava juttu.
Mutta sitten taas Malawiin ja tapahtumiin täällä.. Mzuzussa kaikki tytöt pääsi saarnaamaan sekä paikallisten seurakuntien kokouksissa kuin myös Mzuzun vankilassa. Meitä tyttöjä nauratti kovasti kun Sami jakoi todistustaan eräässä kokouksessa, itse todistus ei ollut naurettava, mutta tulkki taisi tulkata ihan omiaan. Mitä pahempia asioita Sami jakoi, niin sitä enemmän kuuntelijat huusivat aamenia. Täällä on tapana että pastori huutaa hallelujaa ja kuuntelijat vastaavat aamenella.. Sitä tuli hieman liikaakin. Joskus käy niin että 20n sekunnin mittainen puhe muuttuu tulkin kanssa 2 minuutin mittaiseksi. Täytyy siis vaan toivoa että pääsanoma menisi perille.
Vapaa päivistä pääseimme viettämään Nkhata Bay- nimiseen kylään. Siellä kävelimme aluksi vuoristoista tietä ensin ylös ja sitten alas ja lopulta eteemme avautui erittäin kaunis ja kirkasvesinen järvi. Oli upeaa päästä nauttimaan hieman rantatunnelmasta.. Uida ja snorklata, käydä rantahiekalle loikoilemaan (joka muuten oli aivan tulikuumaa!!) ja nälän yllättäessä kiivetä mangopuuhun ja poimia muutama mango syötäväksi. Pääsimme kuuntelemaan myös erään miehen soittamaa paikallista mikä-sitten-lieneekään-soitinta..? Siinä oli jalkarumpu ja sitte ikäänku iso kitara jossa oli yks paksu "lanka", jota soitettiin lasipullon avulla.. Hmm, se oli outo vehje, mutta ihan hauskankuulonen.
Mzuzussa kävimme parissa orpokodissa, sairaalassa, vankilassa, kirkoissa ja teimme hyviä tuttavuuksia paikallisten kanssa. Pääsimme myös vierailemaan muutamien luona ja yhdessä paikassa meille opetettiin miten tehdään rannekoruja.. No, jokainen oppi enemmän ja vähemmän, hauskaa se ainakin oli.
Kumminkin lähes kolmiviikkoinen aikamme Mzuzussa loppui ja aloitimme matkamme kohti Blantyreä.. Siitä lisää myöhemmin.

Mzuzu

Olemme nyt olleet Mzuzussa noin viikon. Nolottaa myöntää, mutta täällä on vähän kylmä. Eihän tää ole mitään Suomen pakkasiin verrattuna, mutta kuuman Karongan jälkeen hyppy parikymmentä astetta kylmempään Mzuzuun tuntuu isolta. Lähes joka toinen päivä on satanut ja toinen taas aurinko on suonut meille suloisen lämpönsä. Näin alkuun on tuntunut hieman turhauttavalta kun kaikki suunnitelmat ja ministryt meni sekaisin, mutta kyllä tähän jo tottuu. Lähes joka päivä ollaan rukoiltu ja kysytty Jumalalta että mitä meidän oikein tulis tehdä.

Joulupäivänä Samille ja Tinnille tuli kummallekin mieleen että olis upee mennä sairaalaan katsomaan, rohkaisemaan ja rukoilemaan sairaiden puolesta. Alkuun jouduimme odottelemaan sairaalan porttien ulkopuolella, koska vierailuaika oli jo mennyt ohi. Kumminkin sinne sitten tuli joku isompi heppu, joka lähti meidän kanssa kysymään lasten osastolta josko saisimme mennä katsomaan lapsia ja rukoilemaan heidän puolestaan. Osottautui että he olivat erittäin avoimia ja toivoivat että menisimme sinne vielä uudestaankin joku toinen päivä. Saimme nähdä pienistä vauvoista hieman yli kymmen-vuotiaita lapsia joilla oli erilaisia vaivoja. Oli malariaa, erilaisia turvotuksia sydänvaivojen takia, murtumia jaloissa, kehitysvammoja, keskosia, isopäisyyttä, vakavia palovammoja ja ripulia. Kävimme jokaisen lapsen luona ja kyselimme vanhemmilta mitä oli tapahtunut ja mikä oli vaivana, saimme rukoilla kaikkien puolesta, ottaa kuvia ja rohkaista vanhempia. Ainoana ongelmana meillä oli kielimuuri, lähes kukaan ei puhunut englantia, mutta onneksi mukanamme oli kaksi jotka pystyivät tulkkaamaan. Tuntui toivottomalta kun ei voinut tehdä mitään muuta kun rukoilla, mutta uskomme ja tiedämme sen, että rukouksessa on voimaa.

Kävimme myös eräässä orpokodissa, joka ei tosin ollut vaan koti, vaan kokonainen kylä! Se oli sellainen "pieni" alue, jossa oli koulu, päiväkoti, viisitoista lasten taloa, nuorille koteja ja monia muita rakennuksia. Jokaisessa talossa asui kymmenen lasta, tyttöjä ja poikia, sekä äiti ja "apuäiti". Jokainen talo siis toimi normaalisti perheen tavoin, jossa lapset saavat oppia normaaleja asioita ja malawilaista kulttuuria. Se oli mielenkiintoinen vierailu ja sen jälkeen teki mieli aloittaa jotain samanlaista. :)

Olemme myös saaneet olla apuna täällä Mzuzun Missionuorten keskuksessa.. Mutaista puhaa jos saanen sanoa. Olemme siis kaivaneet maahan isoa syvää kuoppaa, josta tulee monttu roskille, sekä tasoittaaneet maata sillä maaperällä mitä montusta kaivetaan ulos. On nimittäin hieman selkä kipeenä nyt, mutta ei se mitään. On ollu upee saada olla avuksi.

Muuna ministrynä olemme olleet kaupunkilla tutustumassa ihmisiin ja olemmekin tehneet jo muutamia tuttavuuksia joiden kanssa olemme saaneet jakaa Jumalasta ja työstä mitä olemme tehneet. Muutamat ovat olleet myös kiinnostuneita Missionuorista ihan siinä mielin että ties vaikka tekisivät opetuslapseuskoulun. Olemme myös tehneet rukouskävelyitä keskustassa ja sen lähistöllä, sekä käyneet tutustumassa paikallisiin seurakuntiin ja ihmisten koteihin. Tänään olemme menossa "Over night prayer"- tapahtumaan erääseen seurakuntaan ja siellä Johanna tulee opettamaan nuoria ja Sami saa jakaa omaa todistustaan, loppu viikosta kuulette sitten taas lisää ensi blogi-tekstissämme. Upeaa uutta vuotta kaikille!!

Ensimmainen viikko taynna yllatyksia.

Ensimmäinen viikko on hurahtanut Malawissa monenlaisissa tunnelmissa. Lennot Malawiin sujui mukavasti ja saavuttiin turvallisesti tiistai-aamuna puolen päivän aikoihin Malawin pääkaupunkiin, Lilongween. Siellä meitä oli vastassa Eddah, joka toimii meidän tulkkina ja oppaana koko aktion ajan. Majoittauduttiin Eddan tädin luona ja jäätiin pariksi päiväksi tutustumaan kulttuuriin sekä käytiin katselemassa kaupunkia pikku-busseilla reissaten. Torstai-aamuna hypättiin linja-autoon ja lähdettiin ajamaan Mzuzun kautta Karongaan. Mutta matkalla auto teki tepposet ja kuski tuli ilmoittamaan, että auton moottori on ylikuumennut eikä voitu jatkaa matkaa ennen kuin joku toisi meille jonkun osan Lilongwesta. Joten oltiin pysähdyksissä keskellä Chikangawa-metsää Afrikan illan pimeydessä. (Jotkut paikalliset miehet rauhoitteli kertomalla ettei siellä metsässä enää ainakaan elänyt leijonia!) Osa matkustajista hyppäsi ohiajavien pikku-bussien kyytiin, mutta me nähtiin parhaaksi jäädä odottamaan. Lopulta saavuttiin töksähdellen Mzuzuun aamuyöstä, jossa pienimuotoinen joukko taksikuskeja hyökkäsi linja-auton sisälle ja rupesivat vaatimaan meitä kyytiinsä. Osa oli pahasti juovuksissa ja Tinni ilmaisi selkeästi, ettei me matkusteta yhdelläkään taksilla vaan linja-autolla, jolloin yksi taksikuskeista uhkasi ampuvansa meidät. Eddah myönsi, että olisi parasta jäädä nukkumaan yöksi linja-autoon, koska ne taksikuskit oli huijareita ja saattoivat nähdä tässä hyvän tilaisuuden ryöstää valkoiset. Yön aikana ne tööttäili auton torviaan, koputteli bussin ikkunoihin ja huutelivat välillä uhkauksiaan. Aamuviiden aikoihin meidän linja-auto Karongaan saapui ja vaihdettiin tavarat siihen ja päästiin jatkamaan matkaa. Moses tuli meitä linja-autoasemalle vastaan ja hypättiin lava-auton kyytiin ja ajettiin Karongan YWAM-keskukseen (joka on myös Moseksen ja sen perheen koti). Siellä meitä odotti Moseksen vaimo, Loveness, heidän 4-vuotias tyttärensä, Purpose, sekä 1,5-vuotias poikansa, Iguamula (noin äännettynä, kukaan ei tiedä miten kirjoitetaan, mutta toiselta nimeltään King). Karongassa oli paljon kuumempi kuin mitä Lilongwessa oltiin koettu. Jopa malawilaiset piti Karongaa todella kuumana paikkana! Ensimmäiset päivät kotiuduttiin Karongaan ja tutustuttiin paikkoihin sekä Moseksen perheeseen ja ystäviin. Käytiin myös paikallisen seurakunnan kokouksessa, jossa oli käymässä joku vieraileva puhuja. Hän puhui siitä kuinka meidän tulisi kääntää katseemme Jeesukseen eikä niihin olosuhteisiin missä olemme. Tuossa hetkessä emme vielä tajunneet että Jumala oli valmistamassa meitä tulevaan. Seuraavana yönä nimittäin heräsimme ennen aamu puolta kahta siihen, kun kuului iso pamaus ja maa alkoi täristä ja Moses huusi käytävästä, että meidän tulisi juosta ulos. Jokainen vetäisi lakanan tai jonkun kankaan mukaansa ja juoksi pihalle. Alkuun rukoilimme vaan nopeasti kiitoksen Jumalalle siitä että Hän on olosuhteiden yläpuolella ja sitten jäimme odottamaan josko järistyksiä olisi tulossa lisää. Siinä hetkessä oli vaikea määrittää pelkoa, mutta myöhemmin kun tilanne alkoi selkenemään mitä oli tapahtunut ja seuraava ilta tuli, alkoi pelko hiipiä jokaisen mieleen. Päivän aikana koimme vielä muutamia pienempiä järähdyksiä. Saimme kuulla että kauempana meistä oli monia taloja sortunut ja murtunut, satoja loukkaantunut ja muutamia oli myös kuollut. Maassa pystyi myös näkemään monia kilometrejä pitkän halkeaman. Seuraavan yön nukuimme huonosti, peläten heräävämme uudelleen järistyksen takia, onneksi tuo yö oli kumminkin melko rauhallinen. Päätimme alkuun jäädä Karongaan vielä ainakin toistaiseksi, mutta päivän aikana mielipiteemme asiasta vaihtui ja koska Moseskin alkoi suunnitella lähtöä, päätös oli selvä. Me lähtisimme pois Mzuzuun. Kuulimme että seuraavaa järistystä ennustettiin tulevaksi jouluaattona ja sen pelätään iskevän Malawi- järven alle nostattaen tulvan ja pyyhkien osan kylistä pois, tehden siitä osan itseään. Maanantai- tiistai välisen yön nukuimme verannalla moskiittoverkkojen alla hyvin tiivissä tunnelmassa rinta rinnan ja aamulla sitten aloitimme matkamme Mzuzuun YWAMin toiseen keskukseen. Bussissa istuessamme ajattelimme että noniin, nyt on kaikki hyvin, kunnes yhtäkkiä tuolla mutkaisella vuoristo-tiellä meitä vastaan tuli tansanialainen rekka joka ajoi niin lujaa, että meidän bussi joutui suistumaan hieman tienreunaan, josta alkoi lähes heti todella syvä rotko. Rekkakuski jatkoi matkaansa pysähtymättä vaikka näki meidän joutuneen vaikeuksiin. Nousimme kaikki ulos bussista siksi aikaa kunnes se pääsi takaisin tielle. Lopulta saavuimme Mzuzuun ja nyt kaikki on hyvin. Täällä saattaa tuntua vielä pieniä tärinöitä, mutta ei mitään Karongan tärinöihin verrattuna. Tää kaikki on kumminki opettanu meitä siitä, kuinka meidän tulisi kääntää katseemme Jeesukseen, oli olosuhteet ja tilanteet millaisia tahansa. Kun katse on Jeesuksessa, ei meitä voi mikään horjuttaa. Psalmi 91 on myös tuonut meille rauhaa, siinä kun luvataan että Jumala on meidän suojelija ja jokaisessa hetkessä kanssamme. Amanda, YWAM Malawin johtaja koki rukouksessa että me olemme täällä Malawissa tälläisiä aikoja varten, tuodaksemme Malawin ja sen kansan Jumalan valtaistuimen eteen. Muistattehan tiimiämme edelleen rukouksin? Karongasta Mzuzuun tuleminen muutti meidän aikataululliset suunnitelmat ja nyt joudumme turvautumaan täysin siihen mitä Jumala meidän haluaa tekevän ja mihin johtavan. Alapuolella muutamia kuvia Karongasta.