HOX!!

"Jälkipuintia ja pikkasen BEACHia!!", "Blantyre-Kambalame" ja "Kambalame-pieni lintu" - teksteissä UUSIA KUVIA!!

Kambalame- pieni lintu

Aika lentää. On ihan ihmeellistä kuinka aika oikeesti vaan hujahtaa niin nopeesti. Aktion alussa tuntu siltä kun olis tosi pitkä aika edessä, mutta nyt näin aktion lopussa tuntuu siltä kun vasta oltais oltu Suomessa ja pakattu meiän tavaroita matkaa varten.. Mihin tää kaikki aika on oikein hukkunu?? Pieni kertaus ei olis varmaa pahitteeks. Eli eka siis saavuttii Lilongwen pääkaupunkii, jossa yövyttii pari yötä, tutustuen hieman kulttuuriin. Sen jälkeen matkustettiin Karongaan, koettii elämämme kauheimmat bussimatkat ja maanjäristykset.. Evakuoiduttiin Mzuzuun ja päästii nauttimaan ilmastosta joka oli samanlainen Suomen kesän kanssa.. Käytiin sairaalassa, orpokodeissa, tehtiin ystäviä paikallisista korunmyyjistä, kaivettiin roskakuoppaa maahan, tasoitettiin pihaa, vieariltiin seurakunnissa.. Ja käytiin pari kertaa Nkhata Bayn upealla rannalla, nauttien uimisesta, hedelmistä ja trooppisesta luonnosta. Sitten matkattiin Blantyreen, jossa kohdattiin ongelmia ministryn ja majoituksen suhteen, mutta lopulta tavattiin paikalliset Missionuoret jotka oli hyvin avuliaita ja sitten päästiin tekemään työtä lasten kanssa. Sitten pääsimme Kambalameen..Tuo ihana perinteinen afrikkalainen kylä jonka keskelle on suomalaisen One Way Missionin ansiosta noussut klinikka ja orpokoti, jotka työllistävät paikallisia kyläläisiä. Kerrottiinko me jo Kambalamesta..?
Se on kylä Phalmobe- nimisellä alueella, Nkhulamben laaksossa, Mosambikin rajan vieressä. Kambalame on hyvin perinteinen kylä, kyläpäälikköinen, savi- ja tiilimajoineen, moninen lapsineen.. Upea mesta. One Way Mission on tehnyt siellä tosi hyvää työtä, rakennuttaen ensin klinikan, opettaen paikallisia mm. työskentelemään apteekissa, hoitamaan haavoja ja antamaan injektioita. Klinikalla työskentelee tällä hetkellä myös medical assistant- joka on jostain lääkärin ja sairaanhoitajan väliltä, sekä sairaanhoitaja, joiden tehtäviin kuuluu tavata potilaat, "tulkita" sairaudet, määrätä lääkitys ja tehdä vaativammat toimenpiteet. Me tytöt pääasiassa ollaan saatu olla auttamassa klinikalla. Johanna on ollut monta päivää laborantin mukana, tehden mm. hemoglobiini- testauksia, raskaustestejä naisille, tutkien virstanäytteitä jne. Mari ja Johanna on välilläö ollu medical assistantin mukana, mittaillen lämpöä, mitaten verenpainetta. Tinni on ollu aina välillä sairaanhoitajan kanssa ja jokainen meistä tytöistä on oppinu ainakin tunnistamaan malarian oireet ja.. Onpa sitä tullu joillekin määrättyä siihen myös lääkeetkin. :) Kaikki tytöt on myös olleet mukana injetkio- huoneessa, Johanna ja Mari pääasiassa sekoittaen tarvittavia lääkeseoksia ja Tinni pistäen "Jackson pa thako", eli injektio peppuun. Marikin on muutamia kertoja pistänyt. Tinni on muutaman kerran avustanut haavanhoidoissa.. Ja sanottakoon että se on saanu aina mahassa pyörimään.. Aina kun ei ole ollut puudutusainetta taikka se ei ole tehonnut, kipu lapsilla on ollut siis valtava. Aina päivät klinikalla ei ole mitään helpoimpia, näkee niin paljon pahoja haavoja, pitkälle edenneitä malarioita tai muita sairauksia.. Ensimmäisenä päivänä kun Mari oli medical assistantin mukana, klinikalle tuli hyvin pieni vauva jolla oli malaria. Malaria oli edennyt pitkälle, hemoglobiini tippui ja muutenkin elintoiminnot alkoivat heikentyä. Mari lähti medical assistantin mukaan pitkälle automatkalle kohden sairaalaa.. Tie oli hyvin huonossa kunnossa ja aikaa oli liian vähän. Vauva menehtyi. Päivät klinikalla sisältävät siis naurun lisäksi myös itkua ja karvaita kyyneliä.
Sami on pääasiassa ollut rakennustyömaalla. One Way on rakentamassa uutta kotia Mariannelle ja Macille, jotka ovat siis suomalais- malawilais pariskunta jotka johtavat työtä Kambalamessa. Samaan aikaan rakennetaan myös missio- taloa, jossa käsittääkseni tullaan majoittamaan lähetystiimejä. Sami on saanut olla rakentamassa missio- taloa.. Ja tytöt on kateellisia kun Samppari ruskettuu niin hyvin ulkohommissa. Tyttöjen ollessa kipeinä Blantyressä, Sami sai myös osallistua kuukausittaiseen maissinjakoon orvoille. One Waylla on siis myös kummi-projekti, jossa orvoille on hommattu kummit Suomesta, jotka laittavat joka kuukausi tietyn summan rahaa kummilapselleen. Raha ei mene suoraan lapsille, mutta se käytetään lyhentämättömänä lasten hyväksi ostaen heille mm. maissia ja joskus vilttejä, joskus moskiittoverkkoja, milloin mikäkin on tarpeellista. Sami sai siis osallistua hyvin mielenkiintoiseen tapahtumaan kun noin pari sataa orpoa/ huoltajat saapuivat paikalle ja maissi punnittiin ja jokaiselle jaettiin oma osuus.
Taidettiin viime blogitekstissä mainita että ollaan myös oltu pitämässä orpokokouksia eri kylissä. Eli ollaan tavattu niitä orpoja jotka ovat mukana tuossa kummiohjelmassa, vierailtu eri kylillä ja opetettu Nooasta ja arkista, laulettu, pelailtu.. :) Ja ollaan parissa koulussakin viierailtu.. Toisessa koulussa oli 800 oppilasta ja 7 opettajaa!!! Toisessa 700 oppilasta ja kahdeksan opettajaa! Tarve on siis suuri! Toisessa koulussa ekalla luokalla oli 200 oppilasta, luokkahuone oikein pursusi koska oli niin täynnä!! Kun kävimme sitten katsomassa kuudes- luokkaa, oli oppilaita jäljellä enää 22. Monet lopettavat koulun ajatellen että voivat elää ilman koulua.. Koska pystyvät tekemään työtä, niin miksi käydä koulussa? 200 oppilaan luokassa ei myöskään oikein pysty huomioimaan yksilöitä, pitämään kuria eikä huomaamaan niitä jotka saattaisivat olla lahjakkaita. Opettajista on huutava pula! Kenties tämä kolahti jonkun sydämeen..? Mitä jos sä voisit olla lähetystyöntekijä opettaja Malawissa tai muualla maailmassa missä on suuri pula opettajista..? No pressure.. :D
Nyt ollaan oltu tämä viikko Blantyressa, vieraillen.. Orpokodissa?? Ei olla oikei varmoja mikä se oli, koska lapset ei asunu siellä, mutta oli kumminki orpoi ja..No, oli mikä oli. Toinen paikka missä vierailtii oli "Kwacha vision peoples care".. Paikka missä nuoret kokoontu, teki draamoja ja lauluja liittyen HIV/AIDSiin ja jotka sitte käy kylissä ja kouluissa opettamassa aiheesta. HIV/AIDS on iso ongelma täällä.. Malawissa on n. 13.1 miljoona ihmistä ja noin 15-20% elää HIV:n tai AIDSin kanssa. Suomessa vastaava luku on n. 0.05%. Orpoja täällä on 1-2 miljoonaa.. Pidetäänhän tää mesta siis rukouksissa?
Me tullaan päivittämään blogia Suomeen tulon jälkeen, ainakin kuvia lisäillen.. Joten käykää katsomassa, voitte saada lisää rukousaiheita esirukoushetkiinne.. Me tullaan Suomeen 22 tätä kuuta.. Ensin ollaan Vantaalla, sitten Tampereella, siitä Perheniemeen, Jyväskylään, Joensuuhun ja lopulta Rovaniemelle, jossa me vietetään koulumme viimeinen viikko ja lopulta vamistutaan.. No, opetuslapsiksi jotka jatkavat opetuslapseutumistaan..? Pitäkää meidät rukouksissa!!

Blantyre- Kambalame

(Luethan ensin alla olevan tekstin, sama lahetyspaiva)


Blantyressä kerkesimme olemaan viikon verran. Alkuun siellä olo tuntui hirveän turhauttavalta, sillä kierrellessämme eri paikoissa kysymässä josko voisimme vapaaehtoisina auttaa, niin ihmiset kyllä avasivat ovia meille toivoen meidän tukevan rahallisesti, mutta eivät kumminkaan halunneet tehdä muuta työtä kanssamme. Alku oli siis hieman stressaava ja kyllä se ärsytti kun heti ajateltiin että me vaan annettaisiin rahaa. Mutta sitten tapasimme paikallisen YWAMin yhden työntekijöistä ja hän oli hyvin avualias ja valmis ottamaan meitä mukaansa eri kyliin tekemään työtä kanssaan. Sitten tapasimme erään pastorin joka lupasi järjestää meille parille viikolle ohjelmaa aktion loppuun ja sitten vielä pari etelä-afrikkalaista ehdotti että voisimme mennä heidän työmuotoonsa mukaan.. Eli jos alkuaktio oli hankala ministryn suhteen, niin loppuaktio tulisi olemaan helppo senkin sijasta.
Menimme Blantyressa pariin otteeseen tekemään tytöä lasten parissa. Teimme yhdessä näytelmän Nooan arkista mihin oli helppo ottaa lapsia mukaan. Sitä saimme sitten kertoa lapsille ja myös pelailla ja laulaa heidän kanssaan. Toisessa kokouksessa oli yli 100 lasta ja kun lähdimme kävelemään pelikentälle, niin joukko triplaantui hyvin nopeassa tahdissa!! Päätimme kokeilla polttopallon pelaamista, jotta kaikki pääsisivät osallistumaan.. Muuten hyvä, mutta lapset halusivat pysyä rinkin sisällä vaikka pallo heihin osuikin. Joten leikki kesti ERITTÄIN pitkään. Kaikilla oli kumminkin kivaa ja sehän oli se pääasia.
Saimme jatkaa Nooan arkkia myös Kambalame-kylässä, jonne menimme Blantyren jälkeen. Olemme nyt siis Kambalamessa, jossa suomalainen One Way Mission on aloittanut työnsä päälle neljä vuotta sitten. Asustamme juuri valmistuneessa orpokodissa, jossa ei ole vielä ole muita asukkaita. Vieressämme on klinikka, jossa me tytöt ollaan saatu olla erilaisissa hommissa. Viereen on myös rakentumassa MISSIO- talo ja Samppari on saanu siellä olla auttelemassa!! Täytyy sanoa kyllä että meillä on ihan mahtava poppoo täällä Malawissa, jokaisen taidot ja kyvyt pääsee käyttöön!! Tärkeimpiä juttuja meillä on varmaan ihan vaan se et autellaan muita ja saadaa jutella paikallisten kanssa.. Päivät täällä on kyllä ihan työntäyteisiä, mutta kaikki työ mitä tehdään, tehdään yhdessä paikallisten kanssa. Illat pimenee ennen seiskaa ja sillon on jo ihan sellanen olo et tekee mieli mennä nukkumaan.
Olemme myös lähes päivittäin kierrelleet lähikylissä pitäen orpokokouksia, jossa niitä Nooan arkki- näytelmiä ollaan jatkettu. Ollaan myös pelailtu pallopelejä lasten kanssa, tosin tuntuu että ohjeet ei oikein mene perille vaikka ovatkin tulkattuja..? Olisiko syy tulkeissa vai ollaanko me vaan epäselviä?? :D
Ollaan täällä kyllä hieman kipeiltykkin.. Aktion alussa naurettiin että pitäis ottaa jokaisesta haavasta ja vammasta kuvat, mutta ei sitten alettu niin tekemään.. Kai niitä olis jo kertyny aika monia? Samin kädet on ihan naarmuilla (en tiedä syytä) ja Mari linkkaa jalkaa (siihen tiedän syyn, vesisota Samin kanssa.. Mitä opimme tästä? ÄLÄ KOSTA!!) Mahaongelmat kuuluu Afrikkaan.. Ja Tinni sairastui toissapäivänä Malariaan.. No, onneks ollaa kaikki Jumalan käsissä. :) Ei pelkoa siis.
Ensi kerralla lisää klinikasta ja rakennustyömaasta.. Nyt loppuu läppärissä AKKU!!! Jaiks.

Jalkipuintia ja pikkasen BEACHia!!

Malawissa aika on kulunut todella nopeasti, yli puolet on jo takana. Olemme päässet kokemaan ja näkemään paljon erilaisia asioita. Ollaan saatu huomata kuinka Jumala on meitä siunannu ja johdattanu armollaan. Meitä kävi jututtamassa eräs nainen Sambian YWAMin member caresta, halusi vaan tsekata miten kukakin voi maanjäristysten jälkeen ja se olikin hirmu hyvä juttu. Nyt tiimi voikin jo paljon paremmin. Paljon maanjäristys kumminkin on meitä opettanu ja kasvattanu, ensinnäkin siinä suhteessa että pitäis aina kääntää katse Jeesukseen, mutta myös nyt kun Haitissa on ollut isompi maanjäristys, niin on ees vähän pystyny ymmärtämään sitä tilanneta ja sen vakavuutta ja ollaa omalta osaltamme rukoiltu heidän puolestaan. Meistä jokainen voi todellakin tehdä oman osansa, me ei haluta olla enää niitä jotka vaan katsoo tollasia kauheita uutisia telkkarista ja jatkaa ku mitää ei ois tapahtunu, vaan halutaa olla mukana jotenki auttamassa, tapahtui se sitten fyysisesti paikan päälle menemisellä ja siellä auttamalla, taikka sitten kotisohvalla rukoillen, miten ikinä Herra johdattaakin tekemään. Voisin sanoa et tää on ollu hyvin sydämen silmiä avaava juttu.
Mutta sitten taas Malawiin ja tapahtumiin täällä.. Mzuzussa kaikki tytöt pääsi saarnaamaan sekä paikallisten seurakuntien kokouksissa kuin myös Mzuzun vankilassa. Meitä tyttöjä nauratti kovasti kun Sami jakoi todistustaan eräässä kokouksessa, itse todistus ei ollut naurettava, mutta tulkki taisi tulkata ihan omiaan. Mitä pahempia asioita Sami jakoi, niin sitä enemmän kuuntelijat huusivat aamenia. Täällä on tapana että pastori huutaa hallelujaa ja kuuntelijat vastaavat aamenella.. Sitä tuli hieman liikaakin. Joskus käy niin että 20n sekunnin mittainen puhe muuttuu tulkin kanssa 2 minuutin mittaiseksi. Täytyy siis vaan toivoa että pääsanoma menisi perille.
Vapaa päivistä pääseimme viettämään Nkhata Bay- nimiseen kylään. Siellä kävelimme aluksi vuoristoista tietä ensin ylös ja sitten alas ja lopulta eteemme avautui erittäin kaunis ja kirkasvesinen järvi. Oli upeaa päästä nauttimaan hieman rantatunnelmasta.. Uida ja snorklata, käydä rantahiekalle loikoilemaan (joka muuten oli aivan tulikuumaa!!) ja nälän yllättäessä kiivetä mangopuuhun ja poimia muutama mango syötäväksi. Pääsimme kuuntelemaan myös erään miehen soittamaa paikallista mikä-sitten-lieneekään-soitinta..? Siinä oli jalkarumpu ja sitte ikäänku iso kitara jossa oli yks paksu "lanka", jota soitettiin lasipullon avulla.. Hmm, se oli outo vehje, mutta ihan hauskankuulonen.
Mzuzussa kävimme parissa orpokodissa, sairaalassa, vankilassa, kirkoissa ja teimme hyviä tuttavuuksia paikallisten kanssa. Pääsimme myös vierailemaan muutamien luona ja yhdessä paikassa meille opetettiin miten tehdään rannekoruja.. No, jokainen oppi enemmän ja vähemmän, hauskaa se ainakin oli.
Kumminkin lähes kolmiviikkoinen aikamme Mzuzussa loppui ja aloitimme matkamme kohti Blantyreä.. Siitä lisää myöhemmin.